Ostin viime viikolla kumisaappaat. Ehkä paras hankinta pitkiin aikoihin.
Suomen kelit ovat niin epävakaita, että kumppareille todellakin on käyttöä.
Eilen illalla satoi lunta, maisema oli niin ihanan talvinen.
Tänä aamuna maisema oli aivan harmaa ja vettä satoi.
Suomen keliä on vaikea ennustaa. Ei ole lainkaan ennenkuulumatonta, että joulukuussa on lämpöasteita saman verran kuin kesällä.
Järkytyn aina nähdessäni talvipakkasilla tyttöjen juoksevan baareissa minihameissa. Luulisi paikkojen jäätyvän.
Viime viikolla oli pakkasta useita asteita ja kävelin bussipysäkille. Minulla oli talvitakki, vuorikengät, pipo, hanskat ja kauhaluivi. Pysäkillä oli tyttö jolla oli nilkkasukat ja lenkkarit, nilkat olivat paljaana. Takkina oli farkkutakki. Hän siinä hytisi kylmissään ja mietin miksi hän on valinnut kyseiset vaatteet.
Yllättikö talvi?
En usko, että kenelläkään pukeutuminen vuodenaikojen mukaisesti on rahasta kiinni. Kirppareilta saa niin pieneen hintaan tehtyä hankintoja, että uskon jokaisen pystyvän hankkimaan pakolliset vaatteet pärjääkseen.
Ymmärrän, että on kiva pukeutua tyyliin sopivasti, mutta mielestäni on tyhmyyttä uhmata säätä ja alipukeutua.
Tänä päivänä vaatteita on saatavilla niin laajasti. Kumisaappaita, sadetakkeja ja toppatakkeja löytyy varmasti jokaiseen makuun.
Pienillä valinnoilla voi pitää varpaat kuivina ja sormet lämpöisinä.
Pukeudutko sinä sään mukaan?