Kävin tänään terapiassa. Kuten olen käynyt joka viikko jo vuoden ajan.
Olen istunut siihen samalle sohvalle ja puhunut 45 minuuttia.
Tämä oli viimeinen kerta tästä terapia jaksosta.
Onneksi kela myönsi terapialle jatkoa, saan siis ainakin vielä vuoden jatkaa tätä rutiinia.
Minun terapiani on nuorten kuntoutuspsykoterapiaa. Kela maksaa osan terapian kustannuksista ja tämä mahdollistaa käynnit. Omakustanteisesti minulla ei olisi mahdollista käydä tätä prosessia läpi.
Ihmiset jotka eivät ole itse käyneet terapiassa, eivät ehkä ymmärrä mitä apua siitä voi olla.
Minun kohdallani terapiasta on suuri hyöty.
Saan kerran viikossa puhua sydämeni kyllyydestä. Terapeutti tarjoaa näkökantoja asioihin ja keskustelu on vastavuoroista.
Tärkeimpiä terapian edellytyksistä on oma tahto avautua, halu keskustella ja kyky kohdata vaikeatkin asiat.
Parhaimmillaan terapeutin ja asiakkaan välillä on ehdoton luottamus joka mahdollistaa kipeidenkin aiheiden käsittelyn turvallisessa ympäristössä.
Minä olen itkenyt ja nauranut käynneillä.
Olen puhunut arkisista asioista ja toisella kertaa niistä kaikkein aremmista aiheista.
Terapia ei totisesti ole aina kivaa ja hauskaa, se voi olla tuskallista ja raskasta.
Ei ole helppoa käydä läpi elämän suuria asioita.
On satuttavaa huomata miten omalla käytöksellä ja ajatusmalleilla on tehnyt hallaa itselleen. Onneksi ymmärtäminen mahdollistaa näiden asioiden muuttamisen.
Minä en olisi näin jalat maassa ilman terapiaa. En olisi selvinnyt masennuksen kanssa näin pitkälle ilman apua.
