Puhtaudesta huolehtiminen on myös toisista välittämistä

Olen viimeaikoina kohdannut useampia tapauksia jotka ovat pistäneet miettimään ihmisten henkilökohtaisesta hygienasta huolehtimista.

Tarkoitus ei ole haukkua ketään tai osoitella sormella.
Ymmärrän, että taustalla voi olla mielenterveydellisiä ongelmia, muita sairauksia tai haasteita jotka johtavat hygienian laiminlyöntiin.

Joissain tapauksissa kyse on kuitenkin piittaamattomuudesta ja laiskuudesta, näitä tapauksia en ymmärrä.

Taustatietona minusta, olen hyvin tarkka puhtaudesta.
Käyn päivittäin suihkussa, käytän dödöä ja tuoksuja. Käytän puhtaita vaatteita, pesen käteni usein. Kotini on siisti ja siivoan usein.

Minulla on hyvin tarkka hajuaisti.
Huomaan heti jos itsellä dödö pettää. Tämä on inhimillistä kiireisen päivän päätteeksi tai kunnon hikiliikunnan jälkeen. Huomaan myös jos vaatteisiini tarttuu ruoan käryä tai tupakanhajua.
Nämä hajut ovat monesti sellaisia jotka haisevat omaan nenääni, eivät vielä välttämättä muille.

Ehkä olen tavallista herkempi haistamaan epämiellyttäviä tuoksuja, mutta en käsitä miten jotkut ihmiset eivät tunnista omaa lemuaan.

Olen tehnyt työtä jossa olen huolehtinut toisten ihmisten puhtaudesta.
Tiedän, ettei ihminen haise jos käy suihkussa tarpeeksi usein, käyttää dödöä, pesee hampaat ja elinympäristö on perussiisti.

Puistattaa ajatella millaisissa oloissa asuvat ihmiset jotka jättävät jälkeensä kunnon lemuvanan.

Istuin eilen bussissa nuoren tytön taakse. Hänen ominaistuoksuaan ei voinut olla haistamatta.
Tuoksu oli tunkkainen ja likainen.
Siinä hän edessäni ehosti itseään.
Lisäsi epäpuhtaalle iholle meikkiä. Meikkivälineet olivat likaisia ja itse meikitkin parhaimmat päivänsä nähneet.
En voinut olla ajattelematta sitä bakteerimäärää jota meikit pitivät sisällään.

Omasta puhtaudesta huolehditaan ensisijaisesti itsensä vuoksi. On kuitenkin tärkeää muistaa, että joudumme väistämättä oleman tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Puutteellisesta puhtaudesta huolehtiminen koskettaa myös ihmisiä lähellämme.
Käymällä pesulla ja käyttämällä tarpeellisia saippuoita/dödöjä, mahdollistamme muille raikkaan hengitysilman.
On itsekeskeistä elää likaisena ja pakottaa muut hengittämään samaa tunkkaista ilmaa.

Kasinot
Betoriginal

100x talletuksella + jopa 25% cashback

SuperNopea

Talletuksella 50 käteiskierrosta

Casombie

130% 130€ tai 100% 500€ + 100x (useita tervetuliaisbonuksia), viikottainen cashback 5-15%