Kävin eilen asioimassa yhdessä virastossa.
Sain niin tympeää palvelua, että pahoitin mieleni ihan huolella.
Minua palveli kaksi ihmistä, joiden pitäisi olla oman alansa ammattilaisia.
Yritin hakea apua ja saada selvyyttä tilanteeseeni liittyen kuntoutukseen, töihin ja rahaan.
Minä selitin tilanteeni näille ihmisille ja kysyin vaihtoehtoja miten voisin toimia.
Minulle ei annettu mitään mahdollisuutta toimia tilanteeni hyväksi.
Todettiin asioiden nyt vain olevan näin eikä niille voi tässä hetkessä mitään tehdä.
Voi luoja, että tympäsi ja otti päähän!
Kyse ei oikeasti ollut edes siitä, että tilanne olisi mahdoton.
Tilanteeni on haasteellinen, mutta en usko etteikö sille olisi jotain tehtävissä.
Minusta kyse oli työntekijöiden piittaamattomuudesta ja haluttomuudesta paneutua asiaan.
Haluttiin mennä siitä mistä aita on matalin ja nostaa kädet pystyyn.
Aloin miettimään sitä, miksi ihmiset ovat sellaisessa työssä jota ei ole intoa tehdä syystä tai toisesta?
Pitäisikö miettiä alanvaihtoa jos oman työmotivaation puuttuminen aiheuttaa harmia asiakkaille?
Ymmärrän ettei työ aina kiinnosta. Motivaation puutteesta kärsivät varmaan kaikki ajoittain.
Täytyisi silti pystyä kaivamaan se asiakspalveluhymy takataskusta ja tehdä vaan ne työtehtävät, jos kerran sinne töihin on päättänyt raahautua.
Työssä jossa ollaan ihmisten kanssa tekemisissä ja omalla työllä vaikutetaan aika suuresti toisen ihmisen elämään, ei piittaamattomuus ole vaihtoehto.
