Olemme asuneet kolme kuukautta nykyisessä asunnossa.
Eilen asensimme ensimmäisen pleikkarin paikalleen.
Meillä on lapsilla ollut pelikielto jo pidemmän aikaa.
Tähän päädyimme koska pelit veivät kaiken huomion.
Oltiin siinä pisteessä, etteivät lapset puhuneet muusta kuin peleistä, eikä keksitty mitään muuta tekemistä kuin pelaaminen. Sitten kiukuttiin, raivottiin ja huudettiin peleillä.
Päätimme tehdä radikaalin ratkaisun ja ottaa ihan huolella etäisyyttä peleihin.
Lapset ovat ovelia. Pelaaminen ei suinkaan loppunut siihen, kun pleikkarit laitettiin kaappiin.
Siirryttiin pelaamaan puhelimilla.
Meillä lapsilla kaikilla on älypuhelimet.
Vaikka pelaaminen kiellettiin, sitä tehtiin salaa.
Mentiin pelaamaam vessaan, herättiin keskellä yötä puhelimelle. Lähdettiin ulos leikkimään – puhelimella. Mentiin jopa kirjastoon pelaamaan tietokoneilla.
Laitoimme puhelimiin nettirajoitukset, nettiä voi käyttää vain tietyllä aikavälillä rajoitetun ajan. Näin loppui jatkuva roikkuminen puhelimella.
Pelit ovat aiheuttaneet niin paljon harmia meidän perheessä ja vaikuttaneet ihan tavalliseen arkeen.
Ymmärrän, että pelit ovat arkipäivää nykyään. Varmaan jokaisella koululaisella on pleikkari, tietokone, tabletti tai älypuhelin. Monella useampiakin laitteita. Pelit ovat ongelma, jos ne valtaavat liikaa tilaa lapsen elämästä.
Eivät pelit voi olla ainoa ajatus tai ajanviettotapa.
Pelikiellon aikana on tapahtunut myönteisiä asioita.
Koulussa on mennyt paremmin. Lapset nukkuvat yönsä heräämättä.
Sosiaaliset taidot ovat kehittyneet ja puheenaiheet ovat muutakin kuin peliä.
Ulkona leikitään ulkoleikkejä, mennään pulkkamäkeen eikä jahdata pokemoneja.
On opittu taas käyttämään mielikuvitusta ja keksitään muutakin tekemistä kuin pelaaminen.
Minua kiinnostaa nähdä miten tuleva pelaaminen vaikuttaa käyttäytymiseen.
En haluaisi kieltää pelejä kokonaan, mutta en halua lasten käyttävän lapsuuttaan pelkästään ruutua tuijottamalla.
