Se tunne, kun pää lyö tyhjää marketissa. Sitä kävelee hyllyjen välejä ja yrittää kuumeisesti miettiä mitä ruokaa sitä tänään syötäisiin.
Minulle ruokien miettiminen ainakin tuottaa päänvaivaa.
Tai no, ruokia kyllä keksisi, mutta niiden täytyisi olla sellaisia joita jaksaisi kokata.
Tänään mentiin helpoimman kautta. Ostin pakastepizzoja ja löin ne uuniin.
Lapset söivät mukisematta.
Kukaan ei kysynyt miksi en tehnyt pizzoja itse.
Jälkiruoaksi oli joulutorttuja. Ostin pakkasesta torttutaikinalevyjä ja valmista luumumarmeladia. Hyviä olivat.
En hirveästi osta eineksiä.
Yksi suuri syy on se, että itse tekemällä saa parempaa ja huomattavasti halvemmalla.
On kuitenkin päiviä, kun ruoanlaitto ei nappaa. En pode huonoa omaatuntoa jos menen siitä mistä aita on matalin.
Yleensä teen nopeita ruokia. Keittoja, kastikkeita, pastaa, uuniruokaa.
En jaksa käyttää aikaa ruoanlaittoon tunteja. Menetän hermoni jos resepteissä on liikaa työvaiheita.
Olen sellainen simppeli kokkaaja.
Tärkeintä kai on, että lapset ylipäätään saavat ruokaa.
Ihanaa on, jos joku aina jaksaa vääntää ruoat alusta lähtien itse.
Ihailtavaa miten jotkut viettävät kattiloiden ja patojen äärellä tunteja.
Miten teidän taloudessa ruokaillaan? Käytättekö eineksiä vai teettekö alusta asti itse?
