Olemme suunnitelleet jo jonkin aikaa uuden television ostoa.
Lähinnä sen vuoksi, että nykyisessä telkkarissa on ilmennyt erilaisia ongelmia, eikä se aina ole toiminut moitteettomasti.
Tänään telkkari sitten rikkoutui lopullisesti.
Kanavat eivät enää näkyneet, kuva välkkyi ja virrat sai pois vain ottamalla johdon pois seinästä.
Tämän tapauksen johdosta uuden telkkarin osto tuli ajankohtaiseksi hyvin yllättäen.
Pakkohan se oli lähteä ostoksille.
Teimme pikaisen hintavertailun netissä ja suuntasimme verkkokauppaan.
Tunnin kuluessa vanhan telkkarin hajoamisesta, meillä oli uusi asennettuna seinälle.
Laitoimme myös vakuutusyhtiöön vahinkoilmoitusta vanhan telkkarin hajoamisen johdosta. Hyvällä tuurilla sieltä saattaa saada muutaman kympin hyvitystä. Onneksi on laaja kotivakuutus, siitä saattaa saada hyötyä näiden yllättävien tapahtumien myötä.
Ehkä tälläkin tapahtumalla oli taas jokin tarkoitus.
Meillä oli luppoaikaa ja tilipäivä oli juuri ollut.
Nyt saamme katsoa illan netflixiä ihan tuliterästä töllöstä!
Koska mitä ihminen tekisi lauantai iltana kotona ilman telkkaria? Olisihan sitä ihan hukassa!
Vastoinkäymisistä voittoon.
Ehkä tällä hankinnalla pärjätään taas muutama vuosi eteenpäin.
Vaikka toki tällaiset isommat hankinnat tekevät loven lompakkoon, mutta onneksi kyseessä on (toivottavasti) sijoitus.
Saa katsoa hienoa teräväpiirto kuvaa ja saa kulutettua aikaa ruudun äärellä.