Minä täytän ensi kuussa 27-vuotta.
Omissa silmissäni olen edelleen se juuri ajokortin saanut nuori, mutta todellisuudessa on tullut elettyä jokunen vuosi siitä jo eteenpäin.
Minulta kysytään edelleen aina kaupassa paperit joten en koe kauheaa stressiä vanhentumisesta.
Välillä kuitenkin iskee tajuntaan se tosiasia, että ehkä nuoruus onkin vaihtunut aikuisuuteen ihan huomaamatta?
Tosin, kuka senkin määrittelee. Ei ole mitään mittareita arvioimaan kuka on nuori ja kuka taas aikuinen.
Nuorikin voi olla vastuuntuntoinen ja aikuinen hyvinkin vastuuton.
Mietin tätä ikäasiaa sen vuoksi, että harjoittelupakassani minua perehdyttää vuosia nuorempi ihminen.
Jos minäkin olen nuori, miten hän voi olla hankkinut jo vuosien kokemuksen alalta?
Ehkä sen vuoksi, että minä olen opiskelen nyt kolmatta ammattia ja olen etsinyt paikkaani työelämässä jo pitkään.
Koulun aloitus ja täysin uuden työn opettelu on ollut raskasta.
On vaikeaa myöntää itselleen se tosiasia, että nyt ollaan itselle ihan uudella alueella.
Täytyy pitää tuntosarvet pystyssä ja kaikki hoksottimet herkkinä jotta voi imeä itseensä kaiken sen tiedon mitä on tarjolla.
Olen vasta opiskelija ja harjoittelen alan työtehtäviä. Ei minun tarvitse oma-aloitteisesti osata kaikkea, eikä kukaan niin odota.
Olen kuitenkin hyvä luomaan paineita itselleni ja tuntemaan huonommuutta joutuessani jatkuvasti kyselemään asioita joista olen epävarma.
Vaikka opiskelu on minulle kohtuullisen helppoa, on vaikea asettua opiskelijan rooliin työyhteisössä.
Ehkä minusta kasvaa matkan varrella ihan tarpeeksi hyvä merkonomi.
