Minä olen aina ollut kova tyttö nukkumaan.
Olen vasta aikuisena oppinut arvostamaan unenlahjojani.
Olen aina nukahtanut suht helposti, enkä ole ikinä ollut kovin herkkäuninen. (Tästä taidosta on melkoisesti hyötyä jos kumppani sattuu kuorsaamaan).
Pystyin tekemään vuosia yötyötä ja koen että sen mahdollisti taitoni nukkua.
Jokainen yövuoroja tehnyt tietää, että on aika tuskaa valvoa läpi yön jos ei ole saanut nukuttua päivällä.
Viimeisen vuoden ajan olen nukkunut unilääkkeiden avulla.
Pilleri toimii minulla nuijanukutuksen tavoin.
Olen kärsinyt pahasta uupumuksesta. Tiedän mitä on herätä ja tuntea suunnatonta väsyä vaikka olisi nukkunut läpi yön.
Lääkkeet takaavat mahdollisimman syvät unet, ilman niitä uneni olisi paljon pinnallisempaa.
En ole syömässä unilääkkeitä loppuelämääni, mutta tässä vaiheessa ne ovat tarpeen.
Olen itse tarvinnut aina paljon unta. Nukun mielellään kellon ympäri. En tule toimeen kuuden tunnin unilla.
On hassua miten unentarve vaihtelee.
Mieheni on vähäuninen. Hän tulee toimeen huomattavasti lyhyemmillä unilla. Hän voi nukkua neljä tuntia ja herätä virkeänä, minulle sellaiset unet ovat lähempänä päiväunia.
Minua kiinnostaa myös unet.
On jännittävää miten alitajuntamme työstää asioita ja millaisia asioita uniin milloinkin tulee.
Itselläni on kausia jolloin näen unia, sitten saattaa mennä pitkiäkin aikoja etten muista unia laisinkaan.
Millaisia nukkujia olette? Näettekö unia?
