Mietin omia tapojani.
Olen hyvin tarkka rahankäyttäjä.
Osaan budjetoida, priorisoida ja säästää.
Suosin kirpputoreja ja muutenkin käytettyä tavaraa.
Ostan hyvin vähän heräteostoksia.
Kotona olen tarkka ja siisti.
Olisivatko nämä tapani samanlaisia jos taloudellinen tilanne olisi huoleton?
Ehkä en nipottaisi kotitöistä jos tilillä olisi tarpeeksi nollia?
Voisiko laminaatille kaatuneeseen limuun suhtautua huolettomammin jos tietäisi, että tarpeen vaatiessa lattian voi uusia.
Tai ehkä puupöytään kaiverretut kuviot eivät nostaisi niin paljon verenpainetta, kun tietäisi että voisi mennä huonekalukauppaan ja tilata lasipöydän tilalle.
Nyt kun elän kädestä suuhun ja on oltava tarkkana hankintojen suhteen, sitä ahdistuu kaikista ylimääräisistä kuluista jotka olisi voitu välttää.
Uskallan väittää, että olisin vähemmän nipottaja jos olisi varaa löysäillä.
Raha mahdollistaa niin monia asioita, vaikkei se onnea tuokaan.
Minä tuskin kantaisin virttyneitä kangaskasseja laukun pohjalla jos muovikassin hinta ei haittaisi.
Todennäköisesti ostaisin vaatteetkin uusina kaupasta jos se olisi taloudellisesti aina mahdollista.
En valitsisi ruokia hinnan vaan maun mukaan.
Jotta minusta ei välittyisi sellaista kuvaa, että haikailen vain rahan perään, haluan lausua erään ajatuksen.
Kuka tahansa saa kulutettua määrättömän paljon rahaa, mutta kuka vaan ei pysty tulemaan toimeen köyhyysrajalla eläen.
Välillä on mukavaa ajatella asioita vähän pintää syvemmältä. Ovatko omat valintasi oikeasti omiasi vai pakon sanelemia?
