Olen aiemminkin kirjoittanut ajatuksistani koskien hoitoalaa.
Vaikka ajattelin irtisanoutuessani hoitajan töistäni etten palaa alalle enää koskaan, toisin kävi.
Olen viimeisten viikkojen aikana vetänyt taas hoitajan vaatteet päälle ja tehnyt alan töitä työkokeilun merkeissä.
Työ on herättänyt minussa ristiriitaisia fiiliksiä.
Pohdin viime viikolla terapiassa tunteitani töitä kohtaan.
Mistä johtuu epämiellyttävä tunne töitä kohtaan?
Mitä ovat ne asiat jotka estävät minua kokemasta onnistumisen tunteita?
Minullahan on kuitenkin koulutus alalle ja työkokemustakin usealta vuodelta.
Selviydyin palkkatöissä hyvin ja olin ihan pidetty työntekijä.
Minä siis on kaikki mahdollisuudet työskennellä hoitoalalla, vain kiinnostus, halu ja motivaatio puuttuu.
Mistä kaikki johtuu?
Aloin opiskelemaan sosiaali- ja terveysalaa pakon edessä. Koin aiemman työni tympeäksi ja halusin muutosta. Tiesin hoitoalalla olevan töitä ja pääsin kouluun ensimmäisellä yrityksellä.
Opiskelu oli minulle helppoa. Harjoittelut sujuivat vaivatta ja valmistuin hyvillä arvosanoilla. Sain pian valmistumisen jälkeen töitä ja heti vakituisen työpaikan.
Pian työt aloitettuani arki iski vasten kasvoja.
Hoitoalan arki oli aika karua. Työmäärä oli valtava, vastuu suuri ja palkka kehno.
Työpäivien aikana lakisääteiset tauot jäivät usein pitämättä, ylitöitä tehtiin paljon ja silti koin jatkuvaa riittämättömyyttä.
Ehkä siinä onkin suurin syy epämukavaan olooni kyseisessä työssä. Jatkuva riittämättömyyden tunne.
Työtä ei pysty itsestä riippumattomista syistä trkemään haluamallaan tavalla. Minun sydämeni ei kestä työskennellä omien arvojeni vastaisesti.
Minulle hoitoalan vaatima liukuhihnatyöskentely ei ole mahdollista.
Minulle asiakkaat ovat ihmisiä ja haluaisin antaa heille tarvitsemansa hoidon.
Se syö niin paljon sisältä, kun tiedät asiakkaan tarvitsevan paljon enemmän apua kuin on mahdollista antaa.
Haluaisin kohdata asiakkaat ihmisinä ja kuunnella.
Resurssit ovat riittämättömät, säännöt ovat tiukkoja eikä niissä ole jouston varaa.
Mihin esimerkiksi säännöt ”yksi kuppi kahvia” perustuu?
Ei se voi olla rahasta kiinni.
Jos joku haluaa juoda toisenkin kupin kahvia, haluaisin sen heille suoda.
Haluaisin työskennellä asiakaslähtöisesti enkä orjallisesti taulukoita ja sääntöjä noudattaen.
Olen tehnyt töitä hoitajana pienissä yksiköissä joissa työ piti sisällään paljon muutakin kuin perus hoitotoimenpiteitä. Suuren osan vuorosta vei kodinhoidolliset työt. Siivoukset, ruoanvalmistus ja paperityöt.
On käsittämätöntä miten montaa lappua yhden työvuoron aikana pitää täyttää.
Nostan hattua niille jotka jaksavat hoitoalan oravanpyörässä vuodesta toiseen.
Minä yritän irrottautua tuosta hullunmyllystä.
Toisaalta tiedän, etteivät asiat ikinä muutu jos niihin ei kukaan vaadi muutoksia.
Hoitoala kaipaa ihmisiä jotka kyseenalaistavat toimintamalleja.
Karu fakta kuitenkin on, että yksin on vaikea taistella tuulimyllyjä vastaan.
