Mun päivä

Heräsin aamuyöstä tuijottamaan kelloa. Viideltä ajattelin, että voin ihan hyvin jo nousta aamutoimille.

Talletusbonus 125% 400€ + 50 ilmaiskierrosta

Bonusehdot

Kierrätysvaatimus 40x T+B

 

Tarvitsen ehdottomasti aikaa herätä.
En lukeudu niihin ihmisiin jotka lähtevät kotoa viisi minuuttia herätyksestä.
Kyllä minäkin suoriutuisin nopeasti jos olisi pakko, ei ole siitä kiinni.
Haluan kuitenkin kaikessa rauhassa meikata, syödä aamupalan ja ihmetellä maailman menoa.
Ei ole oma juttu lähteä silmä kourassa kotoa.

Tänään oli työaamu, joten puin päälle leggingsit ja mekon. Meikkasin ja letitin hiukset.
Kuuden aikaan söin aamupalaksi ruisleipää juustolla. Join myös puoli pulloa energiajuomaa ennen lähtöä.

Mieheni heitti minut töihin ja olin työpaikalla puoli kahdeksalta.
Laitoin tietokoneen päälle ja söin toisen aamupalan töissä, rahkaa sekä mehua.
Tein tietokonetöitä koko päivän.
Klo 11 söin lounaaksi kaupasta ostetun kanasalaatin.
En koskaan käy lounaalla lounasravintolassa vaikka sellainen sijaitsee samassa rakennuksessa.
Olen pihi ja ajattelen rahaa tässäkin asiassa.
Säästän viikossa aika paljon tekemällä eväät itse tai ostamalla eineksiä.

Työpäivä päättyi kahdelta. Otin bussin keskustaan ja kävin parissa kaupassa.
Keskiviikko on minulla terapiapäivä. Jälleen kerran kävin purkamassa sydäntäni terapeutille 45 minuutin ajan.
Lähdin keskustasta kotiin bussilla ja olin kotona viideltä.

Nyt tuntia myöhemmin olen käynyt kaupassa, tyhjentänyt tiskikoneen, imuroinut ja syönyt.
Kohta menen suihkuun, katselen pari jaksoa jotain sarjaa, syön iltapalan ja menen sänkyyn yhdeksän aikaan.

Miten sinun päiväsi sujui?
Minun päiväni oli hyvin tavanomainen. Arkinen ja rutiininomainen.

Aamuisin on pakko laittaa vähän valoa pimeyteen