Mun koti on täällä

Mä rakastan Tamperetta! ❤
Kävelin eilen pitkin keskustan katuja, vettä satoi, mutta tunsin onnellisuutta.
Voi miten tyytyväinen olen tähän kaupunkiin!

Talletusbonus 125% 400€ + 50 ilmaiskierrosta

Bonusehdot

Kierrätysvaatimus 40x T+B

 

Olen kotoisin pienestä kaupungista ja asunut myös muualla.
Viimeisimmät viisi vuotta olen asunut täällä Tampereella, eikä minua ihan helposti saa täältä pois muuttamaan.

Onhan täälläkin ärsyttäviä asioita, niin kuin varmaan kaikissa kaupungeissa.
Esimerkiksi kaikki tiet on myllätty auki ratikan rakentamisen vuoksi. Liikenne on ajoittain aika kaaos, mutta tämäkin on ohimenevä vaihe ja tähän on jo totuttu.
On oppinut varautumaan ruuhkiin ja lähtemään hieman aikaisemmin liikkeelle.

Tampere on paljon muutakin kuin jääkiekkoa, siipiä ja mustaamakkaraa.
Me kävelemme hämeenkatua pitkin keskustorille, käymme kahvilla laukontorilla, shoppailemme ratinan kauppakeskuksessa.
Vain Tampereella voi käydä reenaamassa Pispalan portaissa, mennä löylyihin Rajaportin saunaan ja syödä iltapalaa Vaakon nakissa.
Lähdemne lomalle junalla, bussilla tai lentokoneella.
Meillä on asuinvaihtoehtoina hienoja lähiöitä joista löytyy kaikki tarvittavat palvelut.

Tulevana viikonloppuna Rammstein vetää pari ainutlaatuista keikkaa täällä.
Tässä kuussa on myös perinteiset Blockfestit.
Ei täällä ainakaan tapahtumista ole puutetta.

Olen ylpeä Tamperelainen. Ei tämä ole ollenkaan hullumpi paikka asua ja elää.