Kävimme eilen vaihtamassa yhden meille tarpeettomaksi jääneen henkilöauton moottoripyörään.
Minä en ole ikinä ajanut edes mopolla, mutta olen joskus ollut moottoripyörän kyydissä.
Mieheni on omistanut pyöriä aiemminkin. Hän on harrastanut motocrossia, mutta terveydentilaan vedoten lääkäri on kieltänyt häneltä crossin.
Palava halu oli kuitenkin päästä takaisin tienpäälle ja nykyisellä pyörällä hän saa tyydytettyä enimmät ajamishalut.
Itse en ole ikinä kokenut palavaa tarvetta saada moottoripyörää, eikä minua kiinnostaisi lainkaan ajaa.
Eilen kuitenkin ajeltiin useampi tunti ja uskon saaneeni käsityksen siitä, mikä noissa kaksipyöräisissä kiehtoo.
Se vauhdinhuuma ja vapauden tunne on aina mieletön.
Ajaessa tuuli suhisee korvissa ja maisemat vilisevät ohitse.
Istuessani kyydissä sain nollattua pään aivan täysin.
Keskityin vain hetkeen tienpäällä.
Mielessä ei ollut tuttuun tapaan miljoonaa asiaa, minä vain olin ja nautin.
Mieheni innostus pyörää kohtaan on liikuttavaa.
Hän on kuin lapsi karkkikaupassa. Täynnä intoa ja riemua.
Olen iloinen hänen puolestaan, yksi iso haave toteutui.
Uskon meillä olevan monta hyvää retkeä edessä, ehkä tästä tulee yhteinen juttumme.
