Tiedämme ne puheet oikeasta rakkaudesta. Sellaisesta jossa olisi valmis kuolemaan toisen puolesta.
Onko se todellinen rakkauden mittari? Valmius kuolla toisen puolesta?
Aika raadollinen ajatus tavallaan.
En tiedä mitä ajattelen asiasta.
Tulee heti mieleen liuta suhteita, joissa en todellakaan olisi hypännyt kuolemaan vain siksi, että toinen saisi elää.
Sitten on niitä ihmisiä, joiden vuoksi olisin niin tehnytkin.
Ehkä kyse ei ole niinkään todellisista teoista.
Taitaa aika harvassa olla ne tilanteet, joissa oikeasti joutuu punnitsemaan elämän ja kuoleman välillä.
Ehkä kyse on enemmän tunteesta ja luottamuksesta.
Luotanko kumppaniin, että hän pelastaa vai onko hän se joka juoksee ensimmäisenä jääpalakoneen taakse piiloon tilanteen tullen?
Aika moni haluaa turvallisen ja luotettavan kumppanin. Sellaisen joka ei pakene tiukan paikan tullen.
Meitä ohjeistetaan pelastamaan itsensä ensin, sen jälkeen vasta toiset.
Jos et pue happinaamaria ensin itsellesi, et selviä kauaakaan ilman.
Eikö tämä ohjenuora ole vähän ristiriitainen sen ajatuksen kanssa, että olisimme valmis kuolemaan rakkaamme tähden?
