Arjen keskellä liian helposti unohtuu pysähtyä, istua alas, kysyä toisen kuulumisia ja oikeasti kuunnella häntä.
Miten niin pienellä kysymyksellä voikin olla suuri merkitys?
On tärkeää tulla huomatuksi ja kuulluksi. Ei ole yhdentekevää miten toisen päivä on sujunut ja mitä hän ajattelee.
Minun päiväni on mennyt töissä.
Viikonlopun jäljiltä töihin lähteminen oli vaikeaa. Ahdisti lähteä pois kotoa näkemään ihmisiä.
Kaikki meni kuitenkin hyvin.
Päivän aikana tuli onnistumisen fiiliksiä ja tunsin olevani avuksi.
Huomasin miten paljon töissä viihtymiseen vaikuttaa työkaverit!
Tänään työparinani oli mukava ihminen ja yhteistyö oli mutkatonta.
Päivä meni nopeasti ja itselle jäi hyvä fiilis.
Muistin jopa kertoa työparille, että hänen kanssaan on mukava työskennellä ja hän osaa erittäin hyvin perehdyttää! On tärkeää muistaa antaa positiivista palautetta.
Kotiin tulin kaupan kautta ja kirosin tuota lumipyryä.
Olen tietenkin siirtänyt kaikki talvivaatteet varastoon, enkä niitä alkanut aamulla etsimään. Tyydyin kevätkenkiin ja märkiin varpaisiin.
Toivottavasti nämä nyt ovat viimeiset lumet tälle keväälle!
Minulla on hieman totuttelemista tähän uuteen arkeen.
Tiedän, että muutokset vaativat aikaa. Ajan myötä sopeutuminen tapahtuu itsekseen.
Olen kuitenkin hieman kärsimätön ja rakastan rutiineja.
Nyt rutiinit ovat menneet kerralla uusiksi ja se hieman ahdistaa.
Yritän ottaa rennosti, mutta se on kaltaiselleni ihmisluonteelle vaikeaa.
Mitä sinulle kuuluu tänään?