Mitä jäi käteen?

0
466

Eletään vuoden 2019 loppua.
On hyvä aika muistella kulunutta vuotta, elettyä elämää.

Jos jättää raapaisematta pintaa, ei mieleen tule mitään kovin erikoisia tapahtumia.
Vuosi on hujahtanut ohitse.

Tekemättä mitään olen ehtinyt kuitenkin montaakin asiaa.

Olen käynyt terapiassa neljäkymmentäseitsemän kertaa. Olen puhunut itsestäni ja tunteistani yli 35 tuntia.
Tämän ansiosta olen saanut pidettyä masennuksen ottamatta liikaa valtaa minusta.

Olen ottanut useamman sata unilääkettä ja niiden ansiosta saanut nukuttua.

Olen hakenut monia työpaikkoja, osallistunut kuntoutukseen ja käynyt töissä.

Elämä on laittanut kapuloita rattaisiin, eikä arki ole ollut mutkatonta.
Penniä on venytetty, mutta välillä ahkeruus on palkittu.

Kirjoitettuja rivejä on tullut enemmän kuin koskaan aiemmin. Tekstinlaatu on ollut vaihtelevaa, mutta olen löytänyt kultaisen keskitien. En soimaa itseäni inspiraation puutteesta.

Olen suudellut yhden ihmisen huulia päivä toisensa jälkeen ja käpertynyt kainaloon.
Vaikka kaikki päivät eivät ole olleet helppoja, olen valinnut hänet jokaisena aamuna. Uskon parisuhteen olevan valinta.
Sitä valintaa ja omaa tahtotilaa punnitaan vaikeina aikoina.

Alkoholijuomat ovat edelleen jääneet kaupan hyllylle. Niiden tilalla on tullut lipitettyä zero colaa ihan huolella.
Viimeisestä polttamastani tupakasta on tänään 70 päivää.

Vaikka olen ollut huolissani painostani, kivuista ja säryistä, mitään vakavampaa terveysongelmaa ei ole ilmaantunut.
Sain tänä vuonna myös positiivisia kokemuksia julkisesta terveydenhuollosta.

Tästä vuodesta jäi käteen laiha toivonkipinä.
Uskon hieman enemmän tulevaisuuteen.
Ehkä elämä vielä voittaa.