Olen saanut kuulla niin paljon kysymyksiä koskien valintaani lopettaa työt hoitajana.
Miksi teen niin? Miksi luovun takuuvarmasta työpaikasta?
Ymmärrän utelut.
Ihmisten on vaikea ymmärtää alaa ja sitä miten huonosti asiat oikeasti voivat olla.
Tein valintani täysin itsekkäistä syistä.
Ajattelin vain ja ainoastaan omaa hyvinvointiani.
Hoitoalalla työskentelin jatkuvasti vasten omaa moraaliani. Jouduin tekemään töitä huonosti ja priorisoimaan asioissa joissa ei täytyisi joutua valitsemaan joko tai.
Miksi jäisin alalle josta en saa palkan lisäksi mitään?
Työt veivät kaiken energian.
Koin jatkuvasti huonoa omaatuntoa tehdyistä ja tekemättömistä töistä.
Työpäivän aikana jätin toistuvasti omat tauot pitämättä, koska aikaa ei ollut.
Työvuorot olivat raskaita fyysisesti. Helposti tuli teputettua yli 10 000 askelta pitkin käytäviä.
Työasennot olivat kaukana ergonomisista.
Milloin oli mitäkin eritteitä pitkin vaatteita.
Mitä sain tilalle?
Siistin sisätyön.
Ei joudu raatamaan niska limassa vaikka töitä onkin paljon.
Yhteishenki on työpaikalla hyvä, hommia tehdään yhdessä.
Voi käyttää valkoisia työkenkiä pelkäämättä mihin seuraavaksi astun.
Tiedättekö miten vapauttavalta tuntuu, että voit vuoron aikana käydä niin usein vessassa kuin täytyy?
Enää ei tarvitse oll juomatta siinä pelossa, ettei vessaan pysty menemään hädän hetkellä.
Nyt saan pitää normaalit tauot.
Miten hienoa on syödä lämmintä ruokaa rauhassa, eikä hotkia kiireessä jo kertaalleen jäähtynyttä ruoka.
Lähtiessäni töistä, työt jäävät työpaikalle. En mieti enää kotona hommia.
Ennen jäin murehtimaan töitä. Koko elämä kärsi vain koska työ oli kauheaa.
Jos työnteko tuntuu ikävältä, kannattaa ihan oikeasti pohtia muita ratkaisuja.
Joskus tilanne paranee vaihtamalla.
Työn takia ei kenenkään tarvitsisi joutua menettämään terveyttään tai hyvinvointiaan.