Meikitön minä

Muistan ajan jolloin käytin hirveästi meikkiä. Käytin hyvin paljon aikaa itseni ehostamiseen. En lähtenyt kotoa edes kauppaan ilman laittautumista.

Ehkä ikä ja saatu elämänkokemus on tehnyt tehtävänsä.
Nykyään olen tyytyväisin peilikuvaani suihkunraikkaana.
Olen oppinut arvostamaan piirteitäni ja sitä, miltä näytän ilman pakkelikerrosta.

Käytän edelleenkin usein meikkiä lähtiessäni pois kotoa.
Suhtaudun kuitenkin meikkamiseen aivan eri tavalla. Nykyään korostan piirteitäni meikillä, ennen tein kaikkeni piilottaakseni itseni kaiken sen kemikaalikuorman alle.

Olen sinut finnieni kanssa. Ymmärrän että pienet rypyt ovat elämää.
Kun hiusten värjäämisestä on tovi, on ihan normaalia, että juurikasvua näkyy.

Olen vain ihminen. Jos kaikki olisi täydellistä ja virheetöntä, olisin nukke.

Olen oppinut, ettei itseään kannata verrata toisiin. Aina löytyy viehättävämmän näköisiä tyttöjä.
Somessa näkee toinen toistaan ehostetumpia naisia.
Tiedän että meikki tekee ihmeitä. Kuvankäsittely ja filtterit tekevät myös osansa.
Vaikka näen kuvan naisesta jonka iho näyttää virheettömältä, voi totuus meikin alla olla aivan toinen.

Toivon jokaisen voivan katsoa itseään peiliin ja olla tyytyväinen näkemäänsä. Olemme jokainen kauniita, ainutlaatuisia ja tärkeitä.

Kasinot
LVBet

100% 200€ +50x

ComeOn

200x + livekasinolle 5€ pelirahaa

Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x