Masennukseen liittyy vahvoja stereotypioita.
Kuvitellaan, että masennus näyttäytyy samankaltaisena kaikilla ihmisillä.
Jotkut jopa oikeasti ajattelevat masennuksen olevan laiskuutta ja masennuksesta uskotaan voivan parantua pienellä ajattelutapojen muutoksella tai lenkkeilyllä.
Olen itse kuullut ihan ammattilaisen neuvon mennä metsään eväsleipien kanssa koska siten mieli rauhoittuu.
Aivan absurdia.
Tiedän, että ulkoilu voi lievittää ahdistusta.
Tiedän myös, ettei masennuksesta voi parantua luovuttamalla.
On silti kohtuutonta ehdottaa vaikeasta masennuksesta kärsivälle parannuskeinona ulkoilua.
Olin tuolloin vielä akuutisti itsetuhoinen ja tilanteeni oli monella tavalla haastava.
Nämä ovat yksi suuri syy siihen, miksi en hirveästi huutele masennuksestani ihmisille.
Niin monilta puuttuu kyky ymmärtää.
Ei ole mitään niin turhauttavaa kuin puhua omasta pahasta olostaan jos toinen tyrmää kertomani. ”Eihän sulla mitään masennusta voi olla. Säähän oot meikannu, sää naurat ja pystyt lähtemään kotoa pois.”
Läheskään aina masennus ei näy ulospäin.
Vaikka maksan laskuni, käyn töissä, hoidan kotia, nauran ja heitän läppää, nämä asiat eivät kerro paljoakaan siitä mitä tunnen tai ajattelen.
Minä tunnen loputonta väsymystä tai uupumusta.
Kamppailen masennuksen kanssa ihan jokaisena aamuna. Kellon soidessa olen pettynyt siihen, etten kuollutkaan yön aikana.
Minulla ei ole kiinnostusta ihmisiin tai asioihin juurikaan.
Nauran vitseille, mutta sisälläni ei tapahdu mitään.
En ole oikeasti onnellinen tai iloinen.
Olen väsynyt, turhautunut ja ahdistunut.
Tahdonvoimani vuoksi saan elettyä jonkin ulkopuolisen silmin ihan tavallista elämää.
Minä itse kuitenkin tiedän miten masennus on vienyt minuuden ja jättänyt jäljelle tyhjät kuoret. Olen vain varjo entisestä terveestä minästä.
Sinulle joka epäilet minun masennusta, onko ihan tervettä haluta viiltää ranteet auki jos kohtaa tavallisen vastoinkäymisen?
Onko aivan tavallista pettyä joka aamu havaitessaan olevansa vielä elossa?
Onko ihan okei, että nukkuminen on ainoa asia joka herättää positiivisia tunteita?