Määrittääkö raha arvomme

Tiedättekö sen tunteen kun tili on nollilla ja olo on sen myötä myös täysi nolla?
Olen itse joutunut viime kuukausien aikana venyttämään penniä oikein urakalla.
Kun elää tuilla, eikä saa palkkaa säännöllisesti voivat yllättävät menot romahduttaa talouden.

On ollut kauheaa huomata miten pelkkä raha vaikuttaa itsetuntoon.
Tuntuu etten pysty elämään niin kuin haluaisin. En pysty ostamaan asioita joita tarvitsen, enkä pysty lähtemään tekemään asioita joita haluaisin.

Koen rahattomuuden vaikuttavan välittömästi syrjäytymiseen.
Ilman rahaa ei ole mahdollisuutta harrastaa, tehdä ostoksia, hakeutua palveluiden piiriin.

Tuntuu, että oma usko auttaviin tahoihin on olematon.
Olen hakenut apua, tehnyt kaiken tarvittavan, silti koen etten saa tarvitsemaani apua.

Se on jännä fiilis kun vuokranmaksun jälkeen tilillä ei ole rahaa ja edessä on kuukausi elettävänä.
Fiilis on kaikkensa antanut ja epätoivoinen.

Minäkin olen ennen käynyt ihan kokopäivätöissä. Olen opiskellut kaksi ammattia.
Sitten sairastuin. Ja sairastumisen myötä tulotasoni romahti.
Jääminen pois työelämästä ei ollut oma valintani, vaan tapahtui sairauden myötä.

Meistä jokainen voi sairastua, sitä ei ymmärrä miten suuret seuraukset sillä voi olla koko perheelle.

Välillä tuntuu, että kyllä maailma osaa olla julma.
Kyllä sitä itse pystyy elämään ilman ruokaa vaikka kuukauden, mutta ei perheen täytyisi joutua kärsimään minun sairastumisen vuoksi.

Ehkä nämäkin vaikeat ajat opettavat jotain.
Ainakin oppii miten vähällä ihminen lopulta tulee toimeen.

dav

Kasinot
SuperNopea

Talletuksella 50 käteiskierrosta

Casombie

130% 130€ tai 100% 500€ + 100x (useita tervetuliaisbonuksia), viikottainen cashback 5-15%

Lynxbet

Kasinolle: 100% 500 € + 25 ilmaiskierrosta Vedonlyöntiin: 100% 100 €