Maalta kaupunkiin

Olin käymässä vanhemmillani lapsuuden kotikaupungissa.
Kyseessä on pikkuinen paikkakunta.
Siellä asuin elämäni ensimmäiset 14-vuotta.

Tänään ajaessani takaisin kotiin, mietin erovaisuuksia maaseudun ja kaupungin välillä.

Olen viimeiset reilu kymmenen vuotta asunut huomattavasti isommissa kaupungeissa kerrostaloissa.
Maalla porukoillani on omakotitalo isolla pihalla.

Onhan eroavaisuudet elämän suhteen kuin yö ja päivä, jos verrataan maaseutua ja kaupunkia.

Maalla palvelut ovat hyvin suppeat. Kauppojen aukioloajat ovat rajallisemmat.
Ulkona syömiseen ei oikeastaan ole mahdollisuutta.
Toisaalta taas asumiskustannukset ovat huomattavasti huokeammat, liikenneruuhkia ei ole ja kaupoissa ei tarvitse jonottaa.

Kaupungissa kaikki palvelut ovat lähellä. Kaupat ovat auki iltamyöhään ja ympäri vuorikauden avoinna olemia huoltoasemia on useita.
Ravintoloita ja kahviloita on runsaasti.
Toisaalta taas kaupungissa asuminen on huomattavasti kalliimpaa kuin syrjäisemmillä seuduilla. Liikenne on ruuhkainen ja parkkipaikkoja on vain rajallisesti.

Kaupungissa on aina ihmisiä ympärillä, eikä kaupunki nuku koskaan.
Maaseudulla on aivan oma rauhansa.
Maalla voit hakea aamun lehden postilaatikosta kylpytakilla, eikä kukaan kiinnitä siihen huomiota.

Kaupungissa sulaudut joukkoon, maalla taas sinulta kysellään lähikaupassa ”kenenkäs tyttöjä sitä ollaan”.

Minä olen elänyt maalla ja tiedän sen hyvät puolet.
Vereni kuitenkin vetää niin vahvasti kaupunkiin.
Mun koti on täällä, keskellä betonilähiötä, katulamppujen alla.

Kasinot
Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x

Arctic Casino

10 superspinniä + rakeback + 10% cashback. Livekasino: 100% 200€.