En ole mitään urheilija tyyppiä. En edes välitä ulkoilusta.
Lempipuuhaani ei ole pistää lenkkarit jalkaan ja juosta pururadalle.

Olen se joka valitsee hissin portaiden sijaan.
Menen bussilla kaupunkiin vaikka olisi ilmoja pyöräillä.
Hurautan autolla paikasta toiseen.

Olen viime aikoina yrittänyt ajatella laatikon ulkopuolelta.
Olen rikkonut rajojani ja ollut spontaani.
Olen antanut liikkumiselle ja luonnolle mahdollisuuden.

Viikon sisään olen kävellyt kymmeniä kilometrejä. (Ihan tennareissa ja farkuissa, mutta kävellyt kuitenkin muualla kuin prisman hyllyjen välissä.)
Olen käynyt kahdesti eväsretkellä. (Tajusin, että lempiasiani eli ruoan voi yhdistää ulkoiluun.)
Olen käynyt myös keilaamassa ja pelannut mölkkyä puistossa.

Aikamoinen saldo viikolle.
Olen ehkä enemmän kuin ylpeä itsestäni.
Kaikkea sitä.
Vanhankin koiran on mahdollisuus kokeilla uusia temppuja.

Enkä täysin valehtele jos sanon, että hetkittäin on ollut ihan mukavaa.

Eivät nuo ulkoilut vielä vedä vertoja netflix maratonille, mutta tuovat hyvää vastapainoa.