Löydä vahvuutesi

Jos peukalosi on keskellä kämmentä, ei kannata hakeutua alalle jossa kädenjälkesi on näkyvissä.

Jos perus kertotaulut tuottavat haastetta, ei kannata hakeutua pyörittelemään numeroita.

Jos joulukortin kirjoittaminen takkuaa, älä hae sisällöntuottajaksi.

Jos olet ketterä kuin hirvi ja peruskunto olematon, ei liikunnanohjaajan työ ole välttämättä sopivimmasta päästä.

On taitoja mitä voi harjoitella. Ihminen on yllättävän sopeutuvainen ja oppivainen.
Ehdoin tahdoin ei ehkä silti kannata hakeutua alalle, jos onnistumisen mahdollisuudet ovat heti lähtöön olemattomat.

Käyttämällä kykyjään hyödyksi, voi työtä tekemällä tuoda esiin parhaita puolia itsestään.

Jokainen on joskus tavannut ihmisiä, joista näkee heti lähtöön heidän olevan väärällä alalla.
Täysin introvertille ihmiselle ei välttämättä hyvin ihmisläheinen asiakaspalvelutyö ole sopivin vaihtoehto.
Ekstrovertti ihminen taas kyllästynee nopeasti jos työssä ei tapaa lainkaan toisia ihmisiä.

Omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen ei aina todellakaan ole helppoa.
Voi viedä pitkäänkin, ennen kuin tajuaa omat lahjakkuutensa.
Saatamme astua harhaan ja epäonnistua monestikin matkan varrella.

Kasinot
SuperNopea

Talletuksella 50 käteiskierrosta

Casombie

130% 130€ tai 100% 500€ + 100x (useita tervetuliaisbonuksia), viikottainen cashback 5-15%

Lynxbet

Kasinolle: 100% 500 € + 25 ilmaiskierrosta Vedonlyöntiin: 100% 100 €