Toiset rakastavat urheilua. He saavat energiaa hikoillessaan kuntosalilla tai pinkoessa pururadalla. Nämä ihmiset saavat liikunnasta hyvän mielen.
Sitten on myös toisenlaisia ihmisiä, minä lukeudun tähän ryhmään.
Heille urheilu on pakollinen paha. He eivät saa liikunnasta iloa ja liikkuminen tuntuu enemmän suorittamiselta.
Omalla kohdallani, hyvänolon tunteen puuttuminen ei ole kunnosta kiinni.
Helposti ajattelee, että ihmiset joilla on hyvä kunto, pystyvät nauttiman liikunnasta, kun taas huonokuntoisille liikkuminen tuottaa tuskaa.
Olen keskustellut tästä aiheesta useammankin lääkärin kanssa.
On totta ja tutkittua, että monilla ihmisillä liikunnan harrastamisen seurauksena saamme nauttia endorfiiniryöpyistä. Eli tunnemme mielihyvää.
Minun kohdallani liikunta ei tuota mielihyvää.
Tässä tapauksessa liikunnan harrastaminen väkipakolla ei ole pitkällä aikavälillä kovin järkevää.
Teveyden edistämisen kannalta liikuntaa tulee tietenkin harrastaa, mutta minun ei kannata turhaan väsyttää itseäni kuntosalilla jos liikunta vain vie energiaa, eikä anna mitään.
Ironista tietenkin, että olen perinyt hyvät geenit.
Minulla on hyvä peruskunto ja olen ollut koulussa kympin oppilas liikunnan tunneilla.
Olen notkea, taipuisa ja hyvin liikkuva.
Olen harrastanut lähes kaikkia mahdollisia liikuntalajeja ja pärjännyt hyvin kaikessa.
Olen taitava monessa asiassa liikunnan saralla.
Esimerkiksi pesäpalloa harrastaessani, olin lahjakas syöttäjä, lyöjä ja koppari.
Yleisurheilussa pärjäsin sekä pituudessa, korkeudessa kuin juoksussakin.
Olin hyvä jalkapallossa, koripallossa, lentopallossa ja sählyssä.
Tanssista en ikinä välittänyt.
Tiesin aina pärjääväni liikunnassa.
Tämä tuntui joskus epäreilulta.
Menin paikalle, tein mitä piti ja onnistuin poikkeuksetta.
Kaiken tämän takana oli vain hyvät geenit, eikä lainkaan harjoittelua.
Toiset harjoittelivat ja treenasivat paljon yltämättä samoihin tuloksiin.
Muistan koululiikunnan kuntotestit. Ne hävettivät minua. Tulokseni olivat aina erinomaiset.
Minua yritettiin houkutella harrastamaan liikuntaa, koska olin lahjakas ja varsin kehityskelpoinen.
Painostuksesta kokeilin monia lajeja, mutta lopetin aina samasta syystä.
Minua ei kiinnostanut!
Vielä aikuisenakin tiedostan omat liikunnalliset lahjani. Vaikka lähden kylmiltäni leikkimielisesti kisaamaan lasten kanssa urheilussa tai peleissä, tiedän pärjääväni.
Yllätän monesti toiset.
Minun ajatellaan olevan pelkkä kukkakeppi.
Olen hyvin hoikka eivätkä elämäntapani ole kovin terveelliset.
Ulkonäkö voi kuitenkin pettää.
Jos on perinyt liikunnalliset lahjat, voi olla yllättävän taitava ilman treenaamista.
Jos jostain löytyisi motivaatiota ja intoa liikunnan harrastamiseen, voisin saada aikaan jopa hyviä tuloksia.
