Lähtisitkö reissuun?

Saimme juuri tiedon, että matkustusrajoituksia höllennetään.
Ollaanko silti vielä siinä tilanteessa, että matkustaminen ulkomaille on järkevää?

Talletusbonus 125% 400€ + 50 ilmaiskierrosta

Bonusehdot

Kierrätysvaatimus 40x T+B

 

Itse en missään nimessä lähtisi nyt reissuun.
Matkalle lähteminen olisi omalla kohdallani pelkkää viihdematkailua, kokisin sen turhana riskinä.
Ymmärrän, että tietyissä töissä matkustaminen on pakollista. Se on hyväksyttävämpi syy matkustaa, kuin pelkkä lomailu.
Myös matkustaminen perhettä tapaamaan on paljon ymmärrettävämpää kuin pelkkä siirtyminen paikasta toiseen rantojen perässä.

Koronaa on edelleen Suomessakin. En haluaisi ahtautua pieneen tilaan esimerkiksi lentokoneeseen moneksi tunniksi, minne ihmiset ovat tulleet kuka mistäkin.
Puhumattakaan matkan määränpäästä. Emme tiedä mistä ihmiset ovat hotelleihin tulleet ja kenen kanssa olleet tekemisissä.

Mielestäni olisi ehdottoman tärkeää, että ihmiset jotka lähtevät reissuun, huolehtisivat omaehtoisesta karanteenista matkan jälkeen. Tai ainakin edes välttäisivät väkijoukkoja!

Vaikka tilanne koronan suhteen on Suomessa hallinnassa, voi tilanne räjähtää nopeasti käsiin jos ihmiset ajattelevat vain itseään.
Emme varmasti halua elää tätä kevättä uudestaan!

Maltti on valttia. Vielä tulee aika jolloin matkalle voi lähteä keveimmin mielin.