On paljon ihmisiä jotka eivät osaa kuunnella.
Tähän voi olla monta syytä.
Kuuntelemattomuus voi johtua stressistä, kiinnostuksen puutteesta, kiireestä.
Joudumme päivän mittaan kuuntelemaan erilaisia ihmisiä.
Aamuisin kuuntelemme lapsen kiljumista kuinka sukat ovat väärinpäin. Kumppani saattaa valittaa huonosti nukuttua yötä.
Radiosta tulee aamuohjelmia ja uutisissa puhutaan polttavista puheenaiheista.
Ympärillämme on jatkuvasti hälyä, osaamme suodattaa paljon asioita ja pystymme poimimaan tärkeimmät asiat.
Joskus kuunteleminen on vaikeaa.
Saatamme sulkea korvamme ja meiltä voi mennä ohitse merkittävää tietoa.
Olen viime päivien aikana puhunut usealle terveydenalan ammattilaiselle. Heidän työssään yksi merkittävä taito on kuunnella asiakasta.
Minä asiakkaana kerron tilanteestani. Kuuntelen kysymyksiä ja vastaan niihin.
Ammattilaisen tehtävä on kuunnella kertomani asiat ja muodostaa niiden perusteella käsitys tilanteestani.
Väärinkäsitykset syntyvät monissa tapauksissa kuuntelemattomuudesta ja omista johtopäätöksistä.
Jos kuuntelemme toisiamme ja tarkennamme mahdolliset epäselvyydet, ymmärrämme aika pitkälle toisiamme.
Kuuntelemattomuus on hiljaista kiusaamista, jätämme toisen henkilön kohtaamatta välinpitämättömästi.
Kysykää tänään rakkaaltanne ”mitä kuuluu”, ja kuunnelkaa hänen vastauksensa. Kuunnellaan ja osoitetaan siten kiinnostusta toisiamme kohtaan.