Eilen oli raskas päivä.
Moni asia huoletti.
Miehen kanssa oli ilmiriita pystyssä sen vuoksi, että olimme tulkinnee väärin toisiamme. Luulimme osaavamme lukea toisen ajatuksia, mutta menimme aivan metsään kumpikin.

Päivän mököttäminen ja tiuskiminen yltyi illalla kovaääniseksi keskusteluksi.
Olemme molemmat vahvoja ihmisiä. Meillä on kova tarve pärjätä omillamme, emme halua olla riippuvaisia toisistamme.

Ajaudumme välillä törmäyskurssille, koska ajattelemme monesta asiasta hyvin eritavalla.
Esimerkkinä rahankäyttö.
Minä olen täysin suunnitelmallinen ja laskelmoiva rahankäyttäjä.
Minulla on päässäni jatkuvia budjetteja ja tiedän aina melkein eurolleen tilini saldon.
Mieheni taas on huolettomampi. Hän tekee hankintoja fiilispohjalta, ilman sen kummempia suunnitelmia.

Minä haluaisin suunnitella menoja päiviä etukäteen jotta voisin valmistautua.
Mieheni herää aamulla ja hänelle voi koko päivä olla täyttä seikkailua.
Olen oppinut häneltä paljon spontaaniutta ja ehkä hänkin osaa jo välillä suunnitella asioita etukäteen.

Parisuhteessa täytyy antaa langat käsistään myös sille toiselle osapuolelle. Mikään ei voi toimia jos ei tee yhteistyötä ja kompromsseja.

Meidän parisuhteessa riidat saavuttavat välillä jopa naurettavat mittasuhteet.
Ei ole ennenkuulumatonta, että ensin ollaan valmiita luovuttamaan, laittamaan lusikat jakoon ja tunnin päästä pussaillaan.

Meillä näytetään tunteita. Aika isostikin välillä. Huudetaan ja itketään. Sitten sovitaan.

Tiedän parisuhteita joissa ei ole ikinä riitoja tai erimielisyyksiä. Ehkä meilläkin olisi kehitettävää riitelytaidoissa, voisimme olla hieman rakentavampia. Nyt homma menee haukkumiseen ja keskisormen näyttelyyn. Naurattaa jälkikäteen.

Myrskyn jälkeen on poutasää. Nyt on taas tilaa hengittää.