Näin eräässä facebookin ryhmässä keskustelun aloituksen jossa kauhisteltiin sitä, miten nuoret ovat työkyvyttöminä/eläkkeellä mielenterveysongelmien vuoksi.
Tuonlaiset näkökulmat kertovat siitä, miten mielenterveysongelmia ei pysty ymmärtämään eikä ehkä hyväksymään jos niistä ei ole itsellä mitään kokemusta.
Onko parempi vaihtoehto vääntäytyä väkisin töihin ja vaarantaa kenties asiakkaat?
Mielestäni on rohkeaa kohdata oma terveydentila ja hyväksyä mahdolliset puutteet.
Täytyy muistaa, että työkyvyttömyyden määrittelee lääkäri, jolla on pitkä koulutus ja taidot arvioda ihmisen työkykyisyys.
Tuntuu julmalta, kun oman elämänsä lääkärit jyräävät oikeat ammattilaiset.
Vaikka olen itse kamppaillut masennuksen kanssa jo pidempään, en ota raskaasti ikäviä kommentteja.
En itsekään pystynyt ymmärtämään masennusta tai sen aiheuttamaa työkyvyttömyyttä ennen omaa kokemusta.
Lääkärin laatimissa lausunnoissa kohdallani luki ”riski potilasturvallisuudelle”. Sen jälkeen voi jokainen miettiä, onko työkyvyttömyyden määritelmä perusteltu.
Jos kuitenkin annetaan jokaisen elää omaa elämää?
Kaikilla saa tietenkin olla mielipiteitä. Joissain tilanteissa on järkevää niellä sanansa, eikä laukoa kaikkea mitä sylki suuhun tuo.
Asioilla on monta puolta.
On vaikea arvostella jos sen tekee kuvitelmien ja olettamusten perusteella.
