Kuluneesta vuodesta

Jos mietin hetken kulunutta vuotta ja sitä, mitä tuli tehtyä, missä käytyä ja kenen kanss vietin aikaani.
Ensimmäisenä tulee mieleen, että kotonahan sitä tuli oltua.
Pelkästäänkö? Ei nyt ihan kuitenkaan.
Vaihtuihan tuossa muutama kuukausi sitten kotikin.

Ehkä suurin muutos oli juurikin muutto. Asuinalue pysyi samana, mutta uusi koti on isompi ja kaikinpuolin mukavampi kuin vanha.
Muutto toi mukanaan niin paljon hyvää.

Tänä vuonna olemme tehneet hyviä ja ei niin hyviä kauppoja.
Mieheni on intohimoinen autoharrastaja, mutta kesällä suurin autoinnostus laantui kun tilalle tuli moottoripyörä.
Motskari oli kyllä enemmän kuin hyvä hankinta. Vietimme loppukesän aikana enemmän aikaa yhdessä kuin koskaan aiemmin.

Kävimme vuoden aikana pariin otteeseen kotimaassa lomalla.
Hyvinkään hotelli Sveitsi oli ihana uusi tuttavuus, sinne tulemme varmasti palaamaan vielä. ❤ Hinta/laatusuhteeltaan ihana paikka.

Selatessani gallerian kuvia tältä vuodelta, oli ihana huomata miten paljon sitä onkaan muistanut kuvata asioita. Niihin on mukava palata jälkikäteen.
Se on ehkä yksi blogin kirjoittamisen tuomia parhaita puolia, tulee taltioitua hetkiä ja kirjoitettua ajatuksia ylös.

Monella tapaa vuosi oli raskas, uskon ettei tuleva vuosi voi kohdella enempää kaltoin. Vastoinkäymisiä tuli jatkuvasti, mutta kaikesta selvittiin lopulta.
Ei niin paljon pahaa etteikö jotain hyvääkin.

Kasinot
LVBet

100% 200€ +50x

ComeOn

200x + livekasinolle 5€ pelirahaa

Tonybet

100% 120€ + 120x. Vedonlyöntiin 100% 100€

Rapid Casino

100% 100€ + 30x