On ollu ulkonäköpaineita.
Oon puunannut ja värjännyt, katsonut peilikuvaa kaikista heijastavista pinnoista.
Mitä enemmän panostin ulkonäkööni, sitä epävarmempi olin.
Nykyään olen tyytyväinen pelikuvaani.
Toki toisinaan peilistä katsoo hieman nuutuneempi ihminen, eikä niin laitettu kuin voisi.
Minä kuitenkin ymmärrän, ettei meikittömyys tee minusta yhtään vähemmän kaunista.
Se ihmisen oikea kauneus on kaikkea muuta kuin paksu pakkelikerros.
Siinä missä en ennen lähtenyt edes roskia viemään ennen laittautumista, pystyn nykyään viettämään useamman päivän peräkkäin meikkaamatta.
Ainakin omalla kohdallani pakkomielteet lattautumisen suhteen johtuivat huonosta itsetunnosta.
Olin epävarma itsestäni. Uskoin saavani enemmän hyväksyntää jos olisin viimeisen päälle laitettu.
Oikeasti hain hyväksyntää vain itseltäni ja kävin taistelua omien ajatusteni kanssa.
Ehkä vuosien mittaan ikä teki tehtävänsä.
Monet asiat elämässä muuttuivat, asiat menivät hyvin erilaiseen tärkeysjärjestykseen.
En näytä mallilta, enkä ole kummoinen meikkaaja. Mitä sen on väliä? Enhän minä olekaan malli. Ei tarvitse olla meikkitaiteilija osakseen laittaa ripsiväriä.
Olen kaunis, omalla tavallani.
En yritä miellytttää muita tai mahtua johonkin muiden asettamiin muotteihin.
