Monessa kodissa on tällä viikolla pakattu koulureput ja suunnattu kohti opetusta.
Uskon monen vanhemman huokaisevan helpotuksesta lasten suunnatessa kouluun.
Kesä on kiva, loma on jees, mutta aikansa kutakin.
Lapsille (unohtamatta vanhempia) tekee hyvää saada arjesta kiinni.
Koulu tuo rytmiä ja tekemistä elämään.
Energiaa kuluu oppimiseen ja tekemiseen. Kesäisin tuntuu energia suuntautuvan lähinnä mediaan..
Omalta kohdaltani voin ainakin sanoa, etten jaksaisi ikuista kesälomaa.
On kaikkien mielenterveyden kannalta tärkeää, että jokaisella perheessä on oma tehtävänsä.
Aikuiset käyvät töissä ja lasten työtä on koulussa käyminen.
Kesän jälkeen saattaa havaita pientä kapinointia aamuheräämisiä ja velvollisuuksia kohtaan.
Onneksi valinnanvaraa ei ole.
Asioita on tehtävä vaikka ne eivät aina olisikaan sitä mukavinta tekemistä.
Kuka nyt haluaisi raahautua koulun penkille jos vaihtoehtona olisi pelata päivästä toiseen? Varmaan aika harva lapsi.
Itselläni on ensi viikolla syksyn ensimmäinen koulupäivä. Odotan jo ihan innolla! Kesä meni sairastellen paljolti neljän seinän sisällä, niin tekee hyvää nähdä aikuisia ihmisiä ja saada jotain järkevää tekemistä.
