Tänään on monilla peruskoululaisilla viimeinen etäopiskelupäivä ja huomenna paluu fyysisesti koulunpenkille.
Osa on tehnyt tietoisen valinnan jäädä viimeisiksi viikoiksi kotiin ja ymmärrän heidän päätöksen.
Olemme tietämättömiä uuden edessä. Emme tiedä miten koronatilanteen käy oppilaiden palatessa kouluun. Lisääntyvätkö tartunnat vai säilyykö tilanne nykyisellään.
Oppilaat ovat saaneet hyvät ohjeistukset etukäteen siitä, millaisia poikkeusjärjestelyjä koulussa on.
Hygieniasta huolehditaan mahdollisuuksien mukaan, turvaväleihin kiinnitetään huomiota ja opetusta järjestetään paljon ulkona.
Emme voi antaa pelolle valtaa.
On tärkeää noudattaa annettuja ohjeistuksia ja välttää välinpitämättömyyttä. Käsienpesu ja turvavälit eivät ole yhdentekeviä asioita.
Omalla kohdallani koulu jatkuu kesään saakka etänä, mutta kyllä aion mennä lähiopetukseen heti kun se on meillä mahdollista.
Etäopetuksen aikana opettajien arvostus on varmasti kasvanut.
He kaitsevat noita pellavapäitä parhaimpansa mukaan.
Itse en voi ainakaan muuta kuin nostaa hattua heille, en pystyisi samaan.
