Olemme viettäneet viikonloppua kotona perheen kanssa.
Olen tehnyt mieheni kanssa poikkeuksellisen paljon asioita yhdessä ja hän on yllättänyt minut pariinkin kertaan kokkaustaidoillaan.
Perheessämme ruonlaitto on yleensä minun vastuulla, mutta viimepäivät ovat osoittaneet mieheni erinomaiset taidot etsiä reseptejä ja kokata niiden pohjalta.
Onneksi netti on pullollaan toinen toistaan parempia reseptejä joiden avulla kokematonkin kokki onnistuu!
Perjantaina söimme herkkuja nuorimman lapsen synttäreiden kunniaksi.
Pöytään katettiin jäätelöä, kääretorttua ja karjalanpiirakoita munavoilla.
Eilen illalla mies teki yllättäen suklaamuffinsseja joissa oli kermavaahtokuorrute.
Hieno suoritus!
Tänään lounaaksi oli hirvipaistia, perunoita ja kasviksia.
Mies hoiteli lihan valmistamisen ja minä vastasin lisukkeista.
Jälkiruoaksi paistoin pellillisen korvapuusteja.
Tänä viikonloppuna on syöty hyvin ja nähty vaivaa ruoan eteen. ❤