Kasvoin lapsuuteni maalla, ydinperheessä.
Olen keskimmäinen kolmesta tytöstä.
Vanhempani kävivät töissä, asuimme omakotitalossa.
Lapsena ja nuorena ei tajunnut vanhempien sääntöjen tai rajojen merkitystä.
Ajattelin vanhempien tekevän kiusaa, ilkeyttään rajoittavan elämääni.
Sain hyvän kasvatuksen ja paljon oppeja elämää varten.
Silloin en ymmärtänyt sääntöjen tarkoitusta.
En tiennyt vanhempien ajattelevan vain parastani.
Myöhemmin olen ollut enemmän kuin kiitollinen asetetuista rajoista.
Kotoa saatu kasvatus mahdollisti minun muuton pois kotoa hyvin nuorena, olin silloin vain 14-vuotias.
Pärjäsin, koska olin oppinut huolehtimaan itsestäni.
Olen nyt asunut omillani yli kymmenen vuotta.
Kotona noudatettiin hyviä käytöstapoja. Opetettiin nöyryyttä ja kiitollisuutta.
Kerrottiin etteivät asiat ole itsestäänselvyyksiä.
Minut pakotettiin hyvin nuorena hakemaan kesätöitä.
Voin kertoa, ettei hanttihommat paljoakaan kiinnostaneet.
Opin kuitenkin, että työtä on pakko tehdä vaikka ei kiinnostaisi.
Jokaisen on itse tehtävä töitä jotta saa rahaa ja voi elättää itsensä.
Äiti otti minut aina mukaan markettiin. Opin pienestä pitäen tekemään ostoksia.
Ruoanlaittoa sai seurata sivusta koko ikänsä. Seuraamalla ja osallistumalla oppi paljon itsekin.
Jokainen osaa ostaa kaupasta eineksiä ja lämmittää niitä mikrossa.
Minä opin kotona tekemään ruskean kastikkeen ja leipomaan korvapuusteja.
Nämä ovat suuria pieniä asioita, joita osaan arvostaa vasta nyt aikuisena.
Kiitos äiti ja isä opeista.
Sain hyvät lähtökohdat elämään.
Opettitte ettei elämä ole ruusuilla tanssimista, mutta kaikesta selviää.
Nyt minulla on perhe ja huomaan opettavani samoja asioita joita omat vanhempani ovat opettaneet minulle.
Rajat ovat rakkautta.
Jos olosuhteet lapsuudessa olisivat olleet toisenlaiset, olisi elämäni varmasti kulkenut erilaista polkua.
