Koulujen alettua on taas monissa keskuteluissa noussut esille koulukiusaaminen.
Aihe riipii sydänalaa. Niin toivoisi, että jokainen lapsi saisi koulurauhan, ilman pelkoa kiusaamisesta.

Varmaankin monen kiusaajan taustalta löytyy erinäisiä syitä jotka ovat johtaneet kiusaamiseen. Omaa pahaa oloa, huonot kotiolot, mitä lie?
Keinot käsitellä tunteita ovat lapsilla vielä puutteellisia ja herkästi oma pahoinvointi kanavoidaan kiusaamisen avulla toisaalle.

- Teksti jatkuu mainoksen jälkeen -



Minulla ei ole omakohtaista kokemusta kiusaamisesta juurikaan.
Muistan ala-asteelta yhden ainoan tapauksen.
Minulla oli koulusta kotiin noin kolmen kilometrin matka. Vanhempani kävivät töissä, joten matka taittui kävellen tai pyörällä.
Eräänä päivänä lähdin kävelemään kotiin ja matkalla törmäsin poikiin koulustani. He tukkivat kävelytien pyörillään etten päässyt jatkamaan matkaa. Lopulta he väistyivät kun joku muu jalankulkija lähestyi.
Pelästyin tilannetta kauheasti. Tuntui jotenkin kauhealta, että liikkuminen estettiin. Muistan itkeneeni kotona asiaa ja vanhempani olivat yhteydessä kouluun.
Seuraavana päivänä kyseiset pojat tulivat pyytämään anteeksi. Heidän ei ollut tarkoitus kiusata, vaan kyse oli ollut huumorista.
Minulle tilanne oli kaikkea muuta kuin hauskaa.
Tämä oli ainoa kokemukseni kiusaamisesta.

En voi kuvitellakaan miten kauheaa on jos joutuu alati kiusaamisen kohteeksi.
Toivon, että kouluilla asioihin suhtaudutaan vakavasti ja asioihin puututaan oikeasti.
Koulukiusaaminen saattaa jättää ikuiset arvet.

Jos kohtaat koulukiusaamista, puutu aina asiaan. Mene kertomaan asiasta opettajille. Älä ikinä jää yksin asian kanssa.
Kiusaaminen ei ole ikinä kiusatun vika. Kiusattu on hyvä ja arvokas juuri omana itsenään, hänessä ei ole mitään vikaa.

Oletko kokenut kiusaamista tai ollut itse kiusaaja? Millaisia ajatuksia aihe herättää?