Ajelin äsken miehen kanssa pimeillä teillä, matkamusiikkina oli Samuli Putroa.
En miettinyt mitään asiaa sen kummemmin, kunnes yhtäkkiä päähäni tuli ajatus.
Näin hyvin selvänä aiheen josta haluan kirjoittaa kirjan.
Mieleen alkoi tulvimaan ideoita, kuin jokin lamppu olisi syttynyt.
Olen kirjoittanut blogia reilun vuoden.
On tullut kirjoitettua erilaisia tekstejä, monesta aiheesta.
Jonkin verran olen myös kirjoitellut blogin ulkopuolella, tuottanut sisältöä muuallekin.
On ollut hieno huomata oma kehittyminen kirjoittajana.
Tärkeintä tekstin tuottamisessa on inspiraatio.
Täytyy olla jokin aihe josta kirjoittaa.
Jos aihe ei ole millään tavalla mieleinen, ainakin itselläni se heijastuu heti kirjoituksen laatuun.
Parhaimmat kirjoituksen syntyvät suurten tunteiden vallassa.
Jos aihe herättää iloa tai surua, on teksti kauneimmillaan.
Minulla on tapana kirjoittaa ajatuksiani ylös jos en voi heti kirjoittaa kokonaista tekstiä.
Tällä tavalla voin palata aiheen pariin ja löytää kultaisen langan vaivatta.
Kaikesta vaikeinta on lähteä luomaan kirjoitusta tyhjälle paperille, jos ei ole mitään ideaa aiheesta.
Ilman aihetta ei pysty tuottamaan mielekästä kirjoitusta.
On tärkeää luottaa omaan osaamiseen.
Minulle ei ole väliä sillä, lukeeko kukaan tekstejäni.
Kirjoittaminen on minulle keino ilmaista itseäni.
Käsittelen asioita ja jäsententelen ajatuksia kirjoittamisen kautta.
On mieletöntä lukea jotain tunteiden vallassa raapustettua runoa jonka kirjoitamisesta on jo aikaa. Lukeminen vie minut takaisin siihen hetkeen ja muistan taas asioita jotka mieleni oli jo unohtanut.
Kannattaa tehdä niitä asioita jotka tuottavat iloa.
Sitä kirjoittaminen minulle on, ilonlähde.❤