Selasin puhelimeni muistiota. Kirjoitan sinne ideoita blogiteksteihin ja luonnostelen niitä. Kirjoitan ylös ajatuksia mitä terapia herättää, sanoitan tunteitani, otan ylös viisaita sanoja joihin voin palata myöhemmin.
Listaan muistettavia asioita, hyviä mainoksia, tarjouksia, sivustoja, biisejä.
Toki joukossa oli kauppalistojakin ja kaikkea muuta hyvin epäolennaista.
Muistiinpanoja oli pitkältä ajalta, melkein kolmelta vuodelta.
Miten kauniisti olinkaan kirjoittanut mielestäni suhteemme alkuaikoina. Rakkaus oikein paistoi teksteistä.
”Meillä kaikilla on virheemme, mutta sinä olet minulle täydellinen.”
”Pelastamme toisemme tulemalla perheeksi.”
Joukosta löytyi myös hyvin synkkiä tekstejä.
Masennus, itsetuhoisuus ja paha olo paistoivat rivien välistä.
Joukossa oli myös pilkahduksia valosta, toiveita paremmista päivistä.
Muistin taas minkä takia kirjoitan.
Kirjoitan jotta muistan.
Ihmismieli unohtaa paljon asioita. Kirjoittamalla ajatuksia ja tunteita ylös, hetkiin voi palata.
Niin hyvässä kuin pahassa.
Olin monen kirjoituksen kohdalla ylpeä itsestäni.
Luoja miten hyvin olin onnistunut tuomaan ajatukseni esiin.
Kirjoitukset olivat taitavia, nokkelia, koskettavia, elämänmakuisia.
Jokaisella on erityistaitoja, olemme jokainen lahjakkaita jossain asiassa.
Minun lahjani on kirjoittaa.
Jos joku tekstini herättää lukijassa tunteita tai ajatuksia, olen onnistunut.
Taitojaan ei pidä heittää hukkaan.
Minä haluan kirjoittaa. Tuottaa tekstiä, koska minä osaan.
