Kirje itselleni

Vuodessa voi tapahtua paljon. Siinä on kaksitoista kuukautta aikaa mennä, tulla ja kokea.

Mitä uskon voivan tapahtua? Mitä asioita saattaa tapahtua, missä olen vuoden kuluttua, syksyllä 2019?

Tiedän asuvani vuoden päästä eri asunnossa kuin nyt.
Toivon asunnon tuntuvan kodilta ja meidän viihtyvän siellä. Haluan elää onnellisena perheeni kanssa.

Toivottavasti saan elää edelleen suhteessa jossa rakkautta riittää.

Uskon kuntoutusasioiden edenneen vuoden kuluttua.
Toivon olevani silloin jollain tavalla työelämässä kiinni.

Vuoden päästä uskon hyötyneeni terapiasta paljon.
Olen oppinut paljon itsestäni ja luopunut haitallisista käyttäytymismalleista.
En ole varma olenko päässyt irti masennuksesta, mutta uskon ettei se pidä minua enää niin vahvasti otteissaan.

Toivon taloudellisen tilanteen olevan vuoden päästä vakaampi.

Toivon vuoden päästä elämäntilanteeni olevan tasaisempi.
Tiedän, että koen vuoden aikana vastoinkäymisiä, mutta uskon selviäväni niistä.

Toivon voivani vuoden päästä haaveilla isoista asioista, naimisiinmenosta ja lapsesta.

Pyrin säilyttämään iloa tuottavat asiat elämässäni ja tahdon luopua raskaista taakoista.

Uskon elämän kantavan ja pitävän huolta minusta.

 

Kasinot
Lynxbet

Kasinolle: 100% 500 € + 25 ilmaiskierrosta Vedonlyöntiin: 100% 100 €

Joker.io

Jopa 15% cashback

Buumi

Päivittäiset palkinnot