Kinkun tuoksua

Meillä aloitettiin joulun vietto hieman etuajassa.
Joulupukki oli tuonut lapsille lahjat jo eilen lauantaina, sillä välin kun olimme sukuloimassa.
Lahjat avattiin ja nyt aika kuluu lapsilla uusien tavaroiden parissa eikä tarvitse hyppiä seinille jännityksestä.
Pelailimme illalla porukalla uusia lautapelejä, niiden parissa on ihan eri tunnelma kuin videopelien.

Tänään sunnuntaina syömme jouluaterian sillä lapset lähtevät aattona äidilleen.
Päätimme hieman aikaistaa joulun viettoa, eihän se nyt niin ole päivän päälle. Kinkun paistoimme viime yönä.
Meidän joulupöytään katetaan kinkun lisäksi savukalaa, rosollia, italiansalaattia, waldorfin salaattia, katkarapuja, lihapullia, kanaa, ruisnappeja.
Perinteiset laatikot eivät meidän pöytään kuulu.

Jouluun kuuluu olennaisesti myös herkut. Meillä on kaapit pullollaan suklaita, juustoja ja limuja.
Emme käytä alkoholia, mutta herkuttelemme senkin edestä.
On ihanaa syödä pitkin päivää ja ottaa rennosti.

Minulle joulussa tärkeintä on hyvä ruoka ja kotona yhdessä vietetty aika.
Tämä on toinen jouluni kotona, kaikki aiemmat joulut aikuisiällä olen ollut töissä. Nautin siitä ettei tarvitse olla joulua töissä. Vaikka siitä sai rahallisen korvauksen, ei se korvannut menetettyjä hetkiä kotona.
On ollut kiva rakentaa omia perinteitä ihan rauhassa omalla porukalla.
Tämä on kolmas joulumme yhdessä ja ensimmäinen lasten kanssa vietetty joulu.

Lasten mennessä äidilleen, meille jää muutama päivä kahdenkeskistä aikaa.
Lasten kanssa koti täyttyy metelistä, on kiva saada olla vastapainoksi ihan rauhassakin.

Hyvää joulua ❤

Kasinot
Betoriginal

100x talletuksella + jopa 25% cashback

SuperNopea

Talletuksella 50 käteiskierrosta

Casombie

130% 130€ tai 100% 500€ + 100x (useita tervetuliaisbonuksia), viikottainen cashback 5-15%