Lapsena sitä kirosi omia vanhempiaan. Tai niin ainakin itse tein.
En todellakaan arvostanut sääntöjä, rajoja tai saatuja oppeja.
Kyllä sitä tuli osoitettua aikanaan mieltä vanhemmille.
On tullut uhmattua rajoja ja puhuttu rumasti.
Menetettiin hermoja molemmin puolin, mutta yhteys säilyi kipuiluista huolimatta.
Elämä on opettanut, lukuisissa asioissa.
Kiitos äidille joka oli aina läsnä.
Äiti opetti arjen taitoja joiden tärkeyden olen vasta aikuisena ymmärtänyt.
Ei onnistuisi ruskea kastike nykyään läheskään yhtä taitavasti ilman äitin oppeja!
Muistan aina äidin muistuttaneen siitä, miten kotiin saa aina tulla vaikka mitä tapahtuisi. Tuo pitää vaikkaansa vielä tänäkin päivänä.
Äidin sanoin ”onhan se sinun lapsi vaikka se olisi 50-vuotias.”
Isälle kiitos siitä, miten opetit seisomaan omilla jaloilla ja pärjäämään itsenäisesti.
Isä pakotti kesätöihin hyvin nuorella iällä ja opetti ottamaan vastuun omista raha-asioista.
Työtä tekemällä tajusi konkreettisesti sen, ettei raha kasva puussa.
Pitkälti noiden asioiden ansiosta, olen kasvanut hyvin järkeväksi rahankäyttäjäksi.
Töitäkin on tullut vuosien varrella paiskittua.
Yritän muistuttaa välillä itseäni siitä, että rajat ovat rakkautta.
Kun päivittäin kotona painii uhmakkaiden lasten kanssa jotka testaavat rajojaan, sitä herkästi palaa muistelemaan omaa lapsuuttaan.
Kiitosta kasvatuksesta ei saa heti, oman työn hedelmät näkee vasta myöhemmin.
Ei ollut varmaan omillakaan vanhemmilla helppoa kanssani.
Kaikesta huolimatta, minusta kasvoi ihan kelpo aikuinen. Niillä saaduilla opeilla kasvatan nyt näitä pellavapäitä kotona.
Onneksi sain elää perheessä jossa oli rajoja ja rakkautta. Ilman kotoa opittuja asioita, olisin nyt aivan hukassa.
