Voi hitto, että pystyy ottamaan aivoon asiat.
Tiedättekö sen tunteen, kun haet työpaikkoja yksi toisensa jälkeen? Pistät hakemuksia menemään, mutta et saa työpaikkaa.
Suurimmasta osasta ei ikinä kuulu mitään.
Ne joista kuuluu ovat juuri toinen toistensa kaltaisia sähköposteja.
Kiitos mielenkiinnostasi, valintamme ei kohdistunut sinuun.
Ensinmäisten hakemusten kirjoittaminen ja lähettäminen jännittää.
Voin kertoa, että siihen kyllä tottuu.
Toki hakemuksiin kannattaa aina panostaa, mutta jännittäminen helpottaa.
Liikaa ei kannata varata odotuksia, koska pettymys voi olla suuri.
Työnhakeminen isossa kaupungissa ilman suhteita on ihan yhtä helvettiä!
Tiedän osaavani kirjoittaa hakemuksen. Pärjään jopa videohakemuksissa.
Liitän mukaan asiallisen kasvokuvankin.
Silti koskaan ei tärppää.
Uskon vahvasti syynä olevan sen, etten tunne oikeita henkilöitä.
Vaikka hakemuksissa on suosittelijoita, eivät suosittelijat ole ketään haetun firman sisältä.
Kyse ei ole edes siitä, että hakisin lääkärin virkaa kokin papereilla.
Haen töitä joissa ei ole koulutusvaatimuksia, tai sellaisia missä täyttyvät hakuehdot.
Omaan kuitenkin useiden vuosien työkokemuksen, minulla on suosituksia ja työtodistuksia arvosteluilla.
On hivenen haasteellista erottua joukosta monen sadan hakemuksen joukosta.
Tiedän ettei toivoa saa menettää. Saan työpaikan, kunhan aika on oikea.
Välillä meinaa usko loppua. Jos lähettää sata hakemusta, eikä silti saatana ovet aukea niin vähän on haasteita pysyä positiivisena.
