Kesä meni jo

Pidän kunnon kesästä ja talvesta.
Nautin jos kesällä on hellettä ja talvella pakkanen paukkuu.
En välitä yhtään näiden kahden välisestä ajasta.
Inhoan kevättä ja syksyä.

Nyt eletään taas aikaa jolloin kesän lämpö on muisto vain.
Illat ja yöt ovat pimeitä, sade hakkaa vasen lasia ja puut tiputtava lehtensä.

Olen yrittänyt muistella olenko aina ollut syksy vastainen ihminen.
Olen tullut siihen tulokseen, että ikävät muistot ovat ainakin vahvistaneet tätä tunnetta.

Muutin täysi-ikäistyttyäni toiselle puolen Suomea silloisen poikaystävän luo. Muutto tapahtui kesän lopulla ja syksyn aikana kaikkien ikävien tapahtumien jälkeen kaikki oli ohitse.
Muistan sateiset yöt ja lohduttoman itkuni.
Ehkä alitajuntaisesti syksy tuo mieleen ne ikävät muistot.

On jännää miten ihmismieli toimii.
Vuodenajat, säät tai tuoksut saattavat nostaa pintaan muistoja.
Nämä muistot tulevat alitajunnasta, joita emme olleet edes ajatelleet ennen laukaisevaa tekijää.

Minun kohdallani syksy nostaa pintaan ikäviä muistoja.
Vaikka siitä yhdestä ikävästä syksystä on vuosia aikaa, ne tunteet ovat edelleen vahvoina mielessä.
Ehkä tulevat syksyt ovat verrattain parempia ja ne luovat korjaavia muistoja, niin ainakin toivon.
En halua jäädä kiinni ikäviin aikoihin.
Olen valmis päästämään jo irti.

Kasinot
Betoriginal

100x talletuksella + jopa 25% cashback

SuperNopea

Talletuksella 50 käteiskierrosta

Casombie

130% 130€ tai 100% 500€ + 100x (useita tervetuliaisbonuksia), viikottainen cashback 5-15%