Kirjoitin taannoin työhaastattelusta jossa olin.
Sain tietää etten saanut paikkaa.
Tieto oli masentava, vaikka olinkin asennoitunut siihen, ettei minua välttämättä valita.
Muilla oli enemmän kokemusta alalta.
Olen onneksi hakenut muitakin töitä.
Tänä aamuna yhdestä paikasta tuli videohaastattelukutsu.
Täytyt netissä vastata videolla annettuihin kysymyksiin, vastausten perusteella kutsutaan ryhmähaastatteluihin.
Tämä on taas ihan uutta minulle!
Täytyy panostaa vastauksiin niin ehkä saan kutsun haastatteluun.
Masennus minussa ei tykkää vastoinkäymisistä. Se saa niistä ruokaa ja alkaa syöttämään minulle ajatuksia.
”Sinä olet epäonnistunut, ei sinua kukaan palkkaa, ei sinusta ole mihinkään.”
Yritän taistella noita ajatuksia vastaan ja pitää positiivisuutta yllä.
Isossa kaupungissa työnhaku ei ole kovin helppoa.
Yhtä työpaikkaa saattaa hakea satoja ihmisiä.
On vaikea myydä itsensä niin hyvin, että erottuu muista.
Yritän itse tuoda esiin persoonaani ja olla aito oma itseni.
Haen töitä alalta jolle minulla ei ole koulutusta, yritän hyvällä motivaatiolla ja asenteella kompensoida puuttuvaa koulutusta.
Moni työ on kuitenkin sellainen, ettei koulutus ole pakollinen. Työtä voi oppia tekemällä jos halua löytyy.
Toivon löytäväni työpaikan jossa viihdyn.
Minulle palkkaakin tärkeämpää on työssä viihtyminen.
Uskon kovan työn tuottavan tulosta lopulta.
Viikonloppu meni kotona hengaillessa.
Oltiin miehen kanssa kahdestaan.
Vanhempani tilasivat meille aamulehden, oli virkistävää lukea pitkästä aikaa uutisia paperisesta lehdestä netin sijaan.
