Ajelimme tänään lapsuudenkotiini isäni syntymäpäiväkahville.
Iskä täytti 65v.
Äiti oli leiponut mansikkakakkua.
Kakku oli juustokakkutyylinen, makuina mansikan lisäksi valkosuklaata ja raparperia.
Mieheni on ollut vain vähän vanhempieni kanssa tekemisissä.
Pohjustin tapaamista ja kerroin, että isäni on hyvin juro suomalainen.
Hän ei ole kovinkaan kummoinen keskustelija.
Ja vielä mitä.
Isäni yllätti minutkin.
Hän piti yllä kahvipöytäkeskustelua. Kyseli ja kertoili tarinoita.
Olin aivan yllättynyt, en ollut ikinä aiemmin nähnyt tuollaista puolta isästäni.
Olen ylpeä mieheni sosiaalisista taidoista ja kyvystä heittää smalltalkia ihmisten kanssa.
Hän sai jopa juron tuppisuu isäni puhumaan!
Ehkä sitä on itse välillä niin putkinäköinen eikä usko oman perheenjäsenen kykenevän muutokseen.
Ihmiset osaavat selkeästi yllättää jos saavat tilaisuuden.
Ehkä eläkkeellä oleminen on tehnyt isälleni hyvää.
