Haluamme lähtökohtaisesti hyvää toisille. Toivomme voivamme pelastaa ihmisiä ja olentoja.
On kuitenkin lukemattomia kohtaloita, joiden kohdalla pelastus ei ole mahdollista.
Olen nähnyt läheltä niin monia tapauksia, joissa toivoa ei enää ole, mutta läheiset yrittävät väkisin pitää kiinni toivosta.
Ymmärrän sen, on täysin inhimillistä haluta uskoa ihmeisiin.
On kuitenkin tilanteita joissa pitäisi uskaltaa päästää irti, vaikka se tekisi kipeää.
Alkoholisti tarttuu pulloon kerta toisensa jälkeen, vaikka henki menisi.
Narkkari piikittää aina uudelleen vaikka suonta joutuisi etsimään tuntikausia.
Narsisti etsii aina uuden uhrin jotta voi hajottaa ja hallita ihmismieltä.
Haluamme epätoivoisesti löytää syitä karuille kohtaloille.
Se ei aina ole kovin yksinkertaista.
Ajatuksen tasolla on helppo osoittaa syyttävällä sormella syyllistä, mutta harvoin tiedämme koko totuuden.
Vaikka alkoholisti olisi tarttunut pulloon potkujen seurauksena, eivät potkut välttämättä ole ainoa syyllinen tilanteeseen. Taustalla saattaa olla mielenterveysongelmia, sukurasitetta alkoholismiin, puutteellista kykyä käsitellä tunteita.
Voimme tarjota auttavan kätemme apua tarvitsevalle, mutta emme voi pakottaa ketään ottamaan apua vastaan.
