Meidän kodissa asuu joka toinen viikko kaksi aikuista ja joka toinen viikko lisäksemme kolme kouluikäistä lasta.
Lienee sanomattakin selvää, että kotitöiden määrällä on aika huikea ero näiden viikkojen välillä.
Jos olemne miehen kanssa viikon kahdestaan, riittää että pyykkiä pyörittää kerran viikossa.
Lapsiviikoilla koneen saa laittaa päälle lähes joka ilta.
Myös tiskikone täyttyy harva se päivä.
Puhumattakaan imuroinnin tarpeesta!
Lapsiviikoilla siisteys säilyy tasan siihen hetkeen kun kotiovi aukeaa ja lapset vyöryvät kotiin.
Mystisesti he kantavat mukanaan kiviä, hiekkaa ja kuraa.
Ruokailujen jäljiltä muruja on niin paljon, että kanoille olisi tarvetta keittiössä.
Kerrottakoon, että ennen tätä uusperhe elämää, asuin kolme vuotta yksin.
Ero nykyiseen oli alkuvaiheessa ja osittain ehkä edelleen järkytys.
Asuessani yksin, siivoamiseni oli jopa pakkomielteistä. Pesin vessan kloritella joka päivä ja luuttusin lattiat myös päivittäin.
Asunnossani olisi hyvin voinut syödä lattialta, ei ne ehtineet ikinä likastua siivoukseni ollessa niin tiuhaa.
Perheen myötä on ollut pakko höllentää otetta ja oppia sietämään sotkua.
Voin kertoa, ettei se aina ole helppoa!
Välillä täytyy tiedostaen nostaa katse pois sotkuista, koska tietää ahdistuksen vain kasvavan muuten.
Tiedän, että elämässä ja arjessa on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin siivoaminen.
Ei omaa luonnettaan silti ole helppo täysin lähteä muuttamaan!
Ehkä kaikkea ei voi saada.
Ennen perhettä minulla oli täysin siisti asunto, mutta ehkä jotain muuta jäi puuttumaan.
Nyt on hallittua kaaosta, mutta rakkautta ehkä siisteyttä enemmän.
