Joululahja ahdistus

Joulu pääsi yllätämään mut tänä vuonna! Miten voi olla mahdollista.
Joulu on joka vuosi samaan aikaan, mutta nyt en ole valmistautunut millään tasolla.

Tajusin itsenäisyyspäivänä, että pitäisi varmaan miettiä vähän joululahjoja omalle perheelle jos meinaan ne saada vietyä perille ajoissa.

Kauheassa stressissä pohdin mitä ostan.
Vihaan muutenkin pakollista lahjojen ostoa. Kyseessä on kuitenkin työssäkäyvät aikuiset ihmiset. Jokainen voi ostaa tarpeelliset ostokset itse, joten lahjoja ei olisi pakko ostaa tästäkään syystä.

Olen yrittänyt ehdottaa perheelleni, ettei ostettaisi lahjoja. Luovuttaisiin tästä perinteestä.
Ehdotus ei ole oikein saanut kannatusta.
Äitini mielestä jouluun kuuluu lahjat.
Olisi se sitten noloa olla itse ostamatta mitään jos minulla kuitenkin ostetaan.

Päädyin tänä vuonna helppoihin ratkaisuihin.
Ostin lahjakortteja ja herkkukorin.
Lahjakortti ruokakauppaan, netflixiin, spotifyihin, elokuviin, leos leikkimaahan.

Lahjakortit eivät ainakaan mene hukkaan. Ne tulevat käytettyä eivätkä vie tilaa kaapeissa.

Itse olen toivonut, ettei osteta mitään turhaa tai ylimääräistä.
En halua mitään lakanoita, pyyhkeitä tai torkkupeittoja kun niitä löytyy kotoa yli tarpeiden.
Olen toivonut itselleni meikkisienen ja vartalovoidetta, ei kovin suuret toiveet.

Miehen kanssa emme osta toisillemme lahjoja.
Yhdessä vietetty aika ja hyvä ruoka ovat täysin riittävä joululahja.

Mitä lahjoja antaa ihmiselle jolla on jo kaikkea?

Kasinot
SuperNopea

Talletuksella 50 käteiskierrosta

Casombie

130% 130€ tai 100% 500€ + 100x (useita tervetuliaisbonuksia), viikottainen cashback 5-15%

Lynxbet

Kasinolle: 100% 500 € + 25 ilmaiskierrosta Vedonlyöntiin: 100% 100 €