Ennen aattoa oli kaupoissa havaittavissa pienoinen maailmanlopun meininki.
Ihmiset haalivat kärryjen täydeltä ruokaa. Kauppalaskujen loppusummat olivat tähtitieteellisiä.
Ja minkä vuoksi? Koska joulu!
Juhlimme aaton ja sitä seuraa pari pyhää.
Ymmärrän, että ruokaan halutaan panostaa, mutta miksi sitä täytyy varata niin paljon, että pöydät notkuvat painosta?
Ihan kuin söisimme jouluna koko vuoden edestä.
Aivan kuin olisimme koko kuluneen vuoden nähneet nälkää.
Ehkä käytämme joulua tekosyynä mässäilylle.
Voi huoletta vetää pari kiloa suklaata, vain koska joulu.
Syökööt jokainen niin paljon kuin haluaa, ei se minulta ole pois.
Toivottavasi muistaisimme olla armollisia itsellemme ihan arkenakin. Voimme syödä herkkuja ja maukasta ruokaa ilman jouluakin.
Me vietimme jouluaattoa rauhassa kotona.
Lahjat avattiin jo päivällä, niin lasten ei tarvinnut jännittää iltaan saakka.
Ruokaa syötiin perheen kesken ja pöydässä oli perinteisen joulukinkun lisäksi paljon salaatteja sekä muita lisukkeita. Meidän joulupöytään kuuluu vähän kaikkien herkkuruokia, perinteisiä laatikoita ei ole ollenkaan.

Illalla pelasimme kaikki yhdessä lautapelejä ja nauru raikui.
Tänä aamuna saimme herätä valkoiseen maisemaan. Vielä jos tulisi pakkasta niin olisi aika kaunista.