Kirjoitin viimeksi kiitollisuudesta.
Tänään ajatukset ovat jossain ihan muualla.
Tekee mieli työntää kiitollisuuspäiväkirjat ja positiivisuus sinne minne aurinko ei paista.
Mitäkö on tapahtunut? Kaikkea, mutta ei yhtään mitään.
Välillä on vaan päiviä kun aivan kaikki tuntuu menevän päin mäntyä.
Ikävät asiat kasaantuvat. Asioita ei pääse puhumaan läpi ja puhumattomuus aiheuttaa ison mustan möykyn sisälle.
Lopulta olo on kuin painekattilalla.
Emme kestä tilannetta loputtomiin.
Räjähdämme jossain vaiheessa, kuppi täyttyy ja läikkyy ylitse.
Asiat olisi hyvä selvittää ennen kuin on liian myöhäistä.
Jos olemme rähähdyspisteessä, saatamme tehdä jotain harkitsematonta ja peruuttamatonta.
Ehkä loukkaamme toista sanoilla, satutamme itseämme tai jotain muuta ikävää.
Emme me oikeasti halua olla ilkeitä toisille. Joskus stressi tekee meistä sietämättömiä. Välillä ihan hävettää katsoa peiliin.
Olisi ihanaa jos kaupasta voisi ostaa mielenrauhaa samaan tapaan kuin ruokaa.
Nyt tulisi tarpeen rauha, rakkaus ja lepo.
Voin kertoa, että valmiiksi kireetä pinnaa ei varsinaisesti helpota se, että yrittää siivota viiden hengen asuntoa yhden arki-illan aikana siihen kuntoon, että kiinteistönvälittäjä voi seuraavana päivänä kuvata asunnon.
Vitutus antaa kummasti energiaa roikkua imurinvarressa ja raivata kaaosta!
